|
|
|
|
Hyvä yleisö, saanen esitellä..
Nessan ja Doriksen omistaa tällääne perusturkulainen 22-vuotias flikka. Tällä hetkellä opiskelut ovat sivussa ja työskentelen hesellä ja kesäksi siirryn vanhainkodin keittiöön töihin. Syksyllä tarkoitus hakea takaisin opiskeluelämään ja siihen asti tehdä töitä. Tuleva ala ehkä hiukan hakusessa tällä hetkellä, mutta eiköhän nuo selkene kesän aikana. Eläimet on kuitenkin lähellä sydäntä ja varsinkin koirat. Kiinnostavimmat rodut ovat mitteli, suomenlapinkoira, hollanninpaimenkoira ja tanskandoggi.
Koiran olen halunnut pikkutytöstä asti, mutta äidin ja siskon ollessa allergisia, en sellaista ole saanut. Kissoja vanhempien luota löytyy sitäkin enemmän, tällä hetkellä 7. Nyt kuitenkin päätin koiran ottaa enkä ole katunut päätöstä. Mitteli oli muutenkin oiva valinta ensimmäiseksi koiraksi. Luultavasti muuhun rotuun en vaihdakaan, luultavasti ;). Toki Nessa ja Doris tempuillaan raastaa ajoittain hermojani, mutta ovatko ihmisetkään täydellisiä!?
Asun Turun länsikeskuksessa lähellä palveluita, mutta kuitenkin luonnonlähellä. Vieressä on oivat maastot koiran ulkoiluttamiseen ja metsää tarpoa. Autottomalle ja koiran omistavalle oivallinen paikka asua.
Koiran koulutuksessa ja muissa koirailu-jutuissa olen vielä aika amatööri, mutta kehitystä on toivottavasti näkynyt sekä koirassa että omistajassa. Koulutuksissa käyminen on auttanut suuresti tässä asiassa. Se on myöskin oppimista, mutta samalla yhdessä tekemistä ja tiimityöskentelyn parantamista :) Jatkossakin tulemme käymään erilaisilla kursseilla, vaikka sitten ihan vaan huvikseen. Tällä hetkellä siis koissujen kanssa harrastetaan tokoa, agilityä ja näyttelyitäkin. Itse reenaan mielenrauhaani pesäpallon parissa sekä pelaten että valmentaen kahta joukkuetta. Tiedä siitä onko se aina mielenrauhaa, mutta jotain kuitenkin ;)
|
|

|
|